Blogi | Flashnode

B2B-verkkokaupan muutos vuonna 2022

Kirjoittanut Arttu Laaksokari | May 5, 2022 11:12:36 AM

Näin suosittu kotimainen katumuotibrändi Billebeino vastaa uuden ajan vaatimuksiin.

Viime vuosien räjähdysmäinen verkkokaupan kasvu on lisännyt B2B-yritysten tarvetta siirtää painopistettään verkkoon. Verkkokauppa onkin muuttunut kivasta nice-to-havesta yritysten must-haveksi.

– Kun koronapandemia jatkuu nyt kolmatta vuotta, monet työskentelevät edelleen vähintäänkin osittain kotoa käsin ja tekevät samalla myös ostoksia mieluummin verkosta kuin myymälästä. Tämä luo puitteet verkkokauppamyynnin kasvulle, kertoo ohjelmistoyhtiö Flashnoden toimitusjohtaja Ville Viljanmaa.

Kuitenkin jo ennen pandemiaa verkkomyynti kasvoi tasaisesti, mikä tarkoittaa, että verkkokauppayritysten on täytynyt pysyä asiakkaiden toiveiden sekä uusien trendien aallonharjalla joka vuosi.

Mikä muuttuu vuodesta 2022 eteenpäin?

Kuluttajien ostokäyttäytymisen trendit vaikuttavat entistä enemmän myös yritysten väliseen kaupankäyntiin. Ostopäätöstä tehtäessä niin kuluttajat kuin yritysostajat haluavat nopeaa, helppoa ja digitaalista palvelua. McKinsey-raportin mukaan jo kaksi kolmasosaa asiakkaista suosii etäpalvelua tai digitaalista itsepalvelua ostoja tehdessään. 

– Fyysiset myyntitapaamiset, soittaminen ja sähköpostittelu ovat yrityspäättäjien sukupolven vaihtuessa jäämässä historiaan. Tämä asettaa B2B-yrityksille vaatimuksen tehdä ostamisesta loppukäyttäjälle vaivattomampaa. Asiakkaan nopea ja mutkaton kokemus tuotteiden selailusta toimitukseen vaatii taas jakelijalta monimutkaisten tietojärjestelmien käsittelyä, Viljanmaa kuvaa.

Suosittu kotimainen katumuotibrändi Billebeino on myös pannut muutoksen merkille. Vastatakseen yritysostajien kasvaviin odotuksiin se rakensi täysin jälleenmyyjille suunnatun verkkokaupan. 

– Ajatuksemme oli tehdä jälleenmyyjille tilaamisesta vaivatonta sekä samalla säästää yrityksen omaa aikaa automatisoimalla tilausten käsittelyä sekä varastonhallintaa, kertoo Billebeinon Office Manager Elina Alanne.

Aivan kaikkea ei voi kuitenkaan siirtää verkkoon. Monien tuotteiden myyntiprosessi on niin monivaiheinen, että se vaatii jonkinlaista ihmiskontaktia. Näitä yrityksiä Viljanmaa kannustaa tarkastelemaan omia prosessejaan. Usein yrityksissä käytetään paljon aikaa toistuviin tehtäviin ja manuaaliseen tiedonsiirtoon eri ohjelmistojen välillä. Myyntiprosessia automatisoimalla näitä tehtäviä voidaan karsia ja asiakkaan kokemusta parantaa.

– Kasvuhaluiset yritykset varmasti katsovat kaikki kortit automatisoinnin suhteen, sillä se parantaa näiden yritysten kilpailukykyä, Viljanmaa kiteyttää. 

 

Tehosta verkkokauppaa automaatiolla

Integraation avulla yhdistät sinulle jo tutu ohjelmistot ilman kompromisseja. Verkkokauppiaalle se tarkoittaa parempaa kaupan katetta, vähemmän tylsiä työtehtäviä tiedonsiirron parissa sekä enemmän aikaa liiketoiminnan kehittämiseen.
 
Lue lisää